torstai 28. huhtikuuta 2016

Surullisena totean

 Surullisena olen saanut huomata, että pentuja teetetään koirilla joiden suvussa on PRAta. En voi ymmärtää tälläistä vastuuttomuutta, kun asia on tiedossa astutushetkellä. Täytyy vain toivoa, että syntyviä pentuja ei missään vaiheessa käytettäisi jalostukseen, jottei PRA lisääntyisi rodussa. Mutta tämä jää ainoastaan toivon varaan. Aika sitten näyttää, miten asian kanssa käy. 
En voi muuta kuin heittää toivomuksen ilmaan, että sinä, joka luet tätä, et ole niin vastuuton, että tekisit niin. Ehtän halua tuottaa yhtään pentua tähän maailmaan, tietäen, että suvussa on PRAta?
Ehkä joskus, jonain päivänä bologneseille saadaan dna-testi, jolla jalostukseen käytettävät koirat pystytään testaamaan. Siihen asti meidän on vain pidättäydyttävä pentujen teettämisestä jos suvussa on aiemmin todettu PRA. Tai jos tuota testiä ei koskaan saada, sitten nuo koirat joiden suvussa PRA on todettu, täytyy vaan kylmästi raakata pois jalostuksesta. 
Jos olet hankkimassa pentua ja etenkin jos olet teettämässä bolollasi pentua, varmistu, ettei kummankaan tulevan vanhemman suvussa ole todettua PRA-tapausta !! Ainoastaan näin toimien, voimme säilyttää rodun mahdollisimman puhtaana PRAsta.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Keväästä nautitaan


Kevät on täällä, vihdoinkin. Nyt sitä vaan odotetaan, että alkais ilmat tästä lämmetä ja tulis se kauan odotettu kesä. Hyvin ollaan kotiuduttu tänne asutuksen joukkoon. Lenkkipolut on alkanu tuleen tutuiksi ja reviiri on laajentunut lumien sulettua. Ollaan päästy takas metsäpoluillekin kun hiihtoladut suli. 


Kakkapussien käyttö on myös tullut tutuksi puuhaksi. Oon tykännyt kompostoituvista kakkapusseista, vaikka ne kuulemma pitääkin laittaa sekajätteeseen eikä kompostoriin, niin kuin äkkiä ajattelisi. Täällä on ihan kiitettävästi koirankakkaroskis-tarralla merkattuja roskiksia. Eikä koirankakkoja juurikaan maassa näy. Tarrat ovat varmaan tehneet oman tehtävänsä. Yhdellä kadunpätkällä, ehkä n 1 km on neljäkin kakkaroskista. Mutta sitten taas toisaalta, jossain kohtaa joutuu kantaan kakkapussia useemman kilometrinkin. No, tossahan ne kulkee mukana.


Uusi Bologneseyhdistyskin on sitten vihdoin saatu pystyyn, mutta en enää jatkanut jäsenyyttäni siinä, koska en käy näyttelyissä ja sitä nyt näytetään korostettavan toiminnassa aikaisempaa enemmän. Olen siis ainoastaan Suomen Kennelliiton jäsen. Pentusuunnitelmatkin vaan siirtyvät edelleen sairauteni vuoksi. Mutta, katsotaan, josko ensi vuonna .. .. ..