Vaikka eletäänkin marraskuuta, joka on ehkä kuukausista kaikkeis ikävin, mun mielestä, silti onneks sade pitää välillä edes vähän taukoo. Niiden sateiden välissä Tuiskukin saattaa haluta lähtee pihalle.
Jos sataa tai on just satanut, ja tie on ihan märkä, Tuisku vetää liinat kiinni viimeistään tossa tienhaarassa, kun päästään omasta pihasta tielle. Siinä sitten usein seistään ja ihmetellään, että mennäänkö, vai eikö mennä. Ja yleensä ei mennä, jos on kovin märkää, vaan aikamme siinä seistyämme, käännytään takaisin omaan pihaan.
Siellä me usein tehdään pikkunen lenkki, kävellään tontin laitaa alas ja kierretään alanurmikon kautta. Siellä on usein peuran hajuja ja niitä sitten nuuskutellaan.
Sitten mennään saunapolulle ja sieltä jo juostaan lujaa rappusille odottamaan, että päästään sisälle kuivatteleen kastuneita tassuja.
Usein sitten jo alkaakin taas jo vettä piskotteleen viimeistään tässä vaiheessa ja minä aina ajattelen, kuinka hyvä ajoitus taas oli meidän lenkillä, kun ei kastuttu. Tää on tätä marraskuun positiivisuutta, mitä on pakko harrastaa, ettei vaivu talviuneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti