Kennelimme on muuttanut Urjalan asemalle. Asumme nyt rivitalossa ja meillä on pikkuinen takapiha aidattuna Tuiskulle ja Seelalle. Aamupisuilla käydään omassa pikku-pihassa. Muuten lenkkeillään kolme kertaa päivässä.
Tuisku ja Seela sopeutuivat muuttomme yllättävän hyvin. Etukäteen vähän mietin, että miten Seela, joka on aina asunut vain maalla, ilman lähinaapureita, sopeutuu siihen, että naapureista saattaa kuulua ääniä. Mutta alkuihmettelyn jälkeen äänet ja kolinat mitä naapureista kuuluu ovat jääneet huomiotta.
Seela viihtyisi takapihalla itsekseen pidempäänkin, mutta en ole vielä jättänyt sitä sinne yksikseen. Totutellaan pikkuhiljaa, ehkä keväällä, kun voin pitää ovea ulos auki, Seela saa kulkea sinne itsekseen ja olla miten tahtoo. Varmasti, jos se näkee naapureita tms pihalla ollessaan, se vielä alkaa haukkumaan, siksi yritän tehdä pihalla yksinolon hallitusti ja pikkuhiljaa totutellen.
Tässä Seela yrittää kurkkia naapuriin, eikö siellä mitään liikettä näkyisi :-)
Tavarat hakevat vieläkin muuton jäljiltä paikkaansa .. .. ..
Yksi asia mistä koirat nyt tykkäävät, on se, että pääsevät nyt sänkyyn nukkumaan. Vanhassa paikassa makuukamari oli yläkerrassa, ja koirat eivät sinne päässeet.
Aivan meidän vieressä on ihana metsä jossa kulkee kesällä valaistu pururata ja talvella tietysti hiihtolatu. Kun tämä talvi on ollut tälläinen "vähäluminen" ollaan päästy välillä jo pururadallekin, mutta aina välillä kun lunta sataa, latukone käy tekemässä ladun, ja me joudumme tekemään kävelylenkit silloin tien varressa.
Metsässä on mukavia pikkupolkuja joita pääsemme kulkemaan.
Tien varressa kulkemisessa meillä on ollut opettelemista. Maalla kun saatiin kulkea koko tien leveydeltä flexeissä. Nyt ei flexejä uskalla käyttää ja pitää kävellä tien reunassa. Tuiskulta se jo aika hyvin sujuu, Tuiskuhan on asunut esimmäiset vuotensa Tampereella citykoirana, mutta Seelalla riittää opettelemistä. Vielä kun se on pentu, kaikki asiat ovat niin kiinnostavia ja ihmeteltävää riittää, pää pyrii ja samalla myös Seela :-) Mutta pikkuhiljaa me opitaan. Ja Tuisku näyttää hyvää esimerkkiä tyttärelleen.
Mikä olisikaan ihanampaa lenkin jälkeen, kuin käpertyä äidin sänkyyn päiväunille <3
Me löydettiin myös vähän kauempaa kodista toinen metsä, jonne ei tehdä talvella latuja. Sinne on vähän pidmpi matka, ja joudumme kulkemaan sinne tien reunaa pitkin, mutta sinne siis pääsemme talvellakin, vaikka olisi lunta ja ladut metsässä.
Nämä kuvat ovat tältä aamulta, kun kävimme tässä lähimetsässä. Lumet on taas sulaneet ja hiihtoladusta ei ole paljoa jäljellä, joten uskaltauduttiin pururadallekin kulkemaan. Vettä sataa tihuutti, joten kuvat ovat vähän epäselviä, mutta koiria ei pieni vesisade haitannut. Ei edes Tuiskua, jota ei aikaiseemmin vesisateella ole pihalle saanut, tai edes, jos maa on ollut märkää.
Täällä riittää niin paljon nuuskittavaa ja aina uusia paikkoja. Ja täällä liikkuu muitakin koiria, jotka jättelevät viestejä, joita sitten tytöt lukee ja jättävät omia viestejään. Tuntuu siltä, että Tuisku ja Seela viihtyvät jopa paremmin täällä uudessa kodissa kuin vanhassa.
Vanhassa kodissa oli ne samat tiet joita kuljettiin, eikä ollut juurikaan muita koiria, joiden viestejä olisi voinut lukea. Ja täällä tulee lähdettyä lenkille kolme kertaa päivässä. Vaikka emme nyt pääsekään vapaana juoksemaan suurille nurmikentille. Sitä Tuisku ja Seela eivät osaa ajatella. Ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun ja aina niin innoissaan lähtemässä lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti