Äiti anto meille sellaset herkku-luut. Ne on sellasia nahkaluita, joiden ympärille on kääritty kanafile. Minä (Seela) syön aina tosi nopeesti omani, ihan kokonaan, mutta Tuisku järsii pitkästyttävän hitaasti vain kanafileen luun ympäriltä ja sitten se jättää sen nahkaluun syömättä. Minä syön aina sen, koska Tuisku ei järsi kovin puhtaaksi sitä, vaan siinä on selkeesti vielä broilerfileen makua.
Tässä tänään kävi niin, että olin jo aikoja sitten syönyt oman luuni, kun Tuisku oli vasta saanut järsittyä fileen luun ympäriltä. Ja sitten se nukahti luunsa päälle. Ja minä jäin odottamaan, että saisin sen.
Ja Tuisku vaan nukkuu ja nukkuu. Nukkuu muka, koiranunta se on. Ei se oikeesti nuku. Huomaisi takuulla, jos menisin luun tuosta ottamaan.
Välillä se venyttelee ja haukottelee. Hoh hoi jaa!!
Minä (Seela) yritän olla tässä muina miehinä. Olen nukkuvinani.
Tuiskukin sitten nukahtaa takasin, ja taas luunsa päälle. Himpskatti!!
Yritän tässä olla huomaatattomasti. Luu on tuossa niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Pakko vaan odottaa ja odottaa .. .. ..
Oij oij, nyt Tuisku heräs. Yritän tässä olla muina miehinä taas.
Voi että on tylsää. .. .. ..
Odottavan aika on niiiiin pitkä .. .. ..
Äiti katsoi kellosta, että odotin 45 minuuttia. Sitten Tuisku vaihtoi paikkaa ja meni kirjoituspöydän alle nukkumaan. Ja minä sain sen luun.
Nam nam, ette arvaa miten makealta maistuu . .. ...
Kyllä kannatti odottaa .. .. ..
Ei siitä mitään jäänyt jäljelle.
Mutta piilotan sen toisen luun joka tässä sohvalla oli. Myöhempiä tarpeita varten ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti